|
WILTTI
Ensimmäisen marsuni sain vuonna 1997, eli 11 vuotta sitten ollessani 6-vuotias. Siskollani oli tuolloin kaksi gerbiiliä ja minäkin halusin tietenkin myös oman jyrsijän. Menimme sitten Kauhajoen eläinkauppaan (silloiselta nimeltään Garvinen), ja näimme häkissä suloisen pitkäkarvaisen marsun. Myyjä esitteli meille sitä paremmin (saimme pitää sitä sylissä jne.) ja kertoi sen olleen eläinkaupassa 1½ vuotta. Marsu oli naaras ja väriltään black/white/golden. Sille olisi ollut paperit, mutta myyjä oli hukannut ne. Marsun rotu oli kuitenkin alpakka. Sillä oli nimi valmiina, Wiltti. Se oli hyvin osuva nimi pehmeälle ja viltin näköiselle marsulle :D Wiltti eleli siis yksinään, sillä tuolloin emme tienneet lajitoverin tärkeyttä. Wiltti oli luonteeltaan kiltti ja ujo. Se ei uskaltanut tulla pesämökistään pois ennenkuin se oli varma, ettei "hirviötä" ollut lähellä ;) Pidimme sitä usein vapaana lattialla, ja kesällä varsinkin ulkona. Silloin tapasin itse mennä istumaan nurmikolle lukemaan lehtä ja vahdin samalla Wilttiä. Se oli siis ihan vapaana nurmikolla, mutta ei uskaltanut lähteä läheisyydestäni minnekkään. Opetin Wiltille muutaman tempun, mm. kun osoitin sormella esim. vasemmalle, niin Wiltti katsoi vasemmalle. Wiltti eli aika pienessä häkissä (duna, jonka mitat ovat siinä 60x40cm). Häkkiin mahtui siis vain pesämökki, heinäkasa ja ruokakuppi (+juomapullo). Kuivaruokana Wiltille annettiin samaa siemenseosta kuin gerbiileille ja hamsterielle. Pelleteistä ei siis ollut tietoakaan. Tuoreruokana se sai kurkkua, porkkanoita, salaattia, punajuurta jne. Wilttiä ostaessamme eläinkauppias mainitsi c-vitamiinista, joten sitä annoimme sille silloin kun muistimme (eli ehkä kerran viikossa). Ulkoilemaan Wiltti pääsi aika usein, mutta lattialle päästyään se ei liikkunut mihinkään. Se viihtyi paremmin omassa häkissään. Noin 7-vuoden ikäisenä Wiltti kuoli äkillisesti. Copyright © Henna Ohlgrén 2009 - http://www.yerazig.net/ |