|
ETUSIVU - MARSUT - MUUT ELÄIMET - MUUTA - PULINOITA - VIERASKIRJA
Ensimmäisen marsuni sain vuonna 1997 ollessani 6-vuotias. Siskollani oli tuolloin kaksi gerbiiliä ja minä halusin tietenkin myös oman jyrsijän. Menimme Kauhajoen eläinkauppaan (silloiselta nimeltään Garvinen), ja näimme häkissä suloisen pitkäkarvaisen marsun. Myyjä esitteli meille sitä paremmin (saimme pitää sitä sylissä jne.) ja kertoi sen olleen eläinkaupassa 1½ vuotta. Marsu oli naaras ja väriltään black/white/golden. Sille olisi ollut paperit, mutta myyjä oli hukannut ne. Marsun rotu oli kuitenkin alpakka. Sillä oli jo nimi valmiina, Wiltti. Se oli hyvin osuva nimi pehmeälle ja viltin näköiselle marsulle :)
Wiltti eleli siis yksinään, sillä tuolloin emme tienneet lajitoverin tärkeyttä. Wiltti oli luonteeltaan kiltti ja ujo. Se ei uskaltanut tulla pesämökistään pois ennenkuin oli varma, ettei "hirviötä" ollut lähettyvillä ;) Pidimme sitä usein vapaana lattialla ja kesäisin pihalla. Silloin tapasin itse mennä istumaan nurmikolle lukemaan lehtä ja vahdin samalla Wilttiä. Se oli siis ihan vapaana nurmikolla, mutta ei uskaltanut lähteä läheisyydestäni minnekkään. Opetin Wiltille muutaman tempun, mm. kun osoitin sormella vasemmalle, niin Wiltti katsoi vasemmalle.
Wiltti eli aika pienessä häkissä (duna, jonka mitat olivat siinä 60x40cm). Häkkiin mahtui siis vain pesämökki, heinäkasa ja ruokakuppi (+juomapullo). Kuivaruokana Wiltille annettiin samaa siemenseosta kuin gerbiileille ja hamsterielle, eli pelleteistä ei ollut tuolloin tietoakaan. Tuoreruokana se sai kurkkua, porkkanoita, salaattia, punajuurta jne. Wilttiä ostaessamme eläinkauppias mainitsi c-vitamiinista, joten sitä annoimme sille silloin kun muistimme (eli ehkä kerran viikossa). Ulkoilemaan Wiltti pääsi aika usein, mutta lattialle päästyään se ei liikkunut mihinkään. Se viihtyi paremmin omassa häkissään. Noin 7-vuoden ikäisenä Wiltti löytyi yhtenä aamuna kuolleena.
Noin vuoden marsuttoman ajan jälkeen meille muutti "vahingossa" uusi marsu :) Olimme nimittäin ostamassa kääpiöhamsteria Kurikan eläinkaupasta (Kulkuri), mutta siellä ei ollut niitä. Näimme isossa häkissä kiiltävän, harmaan värisen ja punasilmäisen marsun. Ihastuin siihen heti. Myyjältä kyselimme sitten lisätietoja marsusta. Se oli uros ja noin 2-vuotias, ja se oli ollut poikasena myynnissä kaupassa, mutta oltiin sitten palautettu parin vuoden kuluttua. Päätimme sitten ostaa sen. Ostimme samalla uuden "isomman" häkin (70x45). Ristin kotimatkalla uuden tulokkaan Wäinöksi.
Wäinö oli siis risteytys, mutta näytti erehdyttävästi englannincrest rotuiselta marsulta. Wäinöllä oli vähän tavallista kiiltävämpi turkki, ja löysinkin netistä satiinimarsun kuvan - Wäinö oli satiini. Väriltään se oli lilac, eli tästä voitte päätellä ihastukseni tähän väriin ;) Wäinö oli aivan ihanan luonteinen. Se oli hyvin seurallinen ja kaipasi paljon huomiota. Se tuli aina katsomaan häkin luukulle ruuan tai rapsutuksien toivossa. Wäinö kuoli 29.2.'04 yhtäkkiä. Kuoleman syy saattoi olla satiinisuus, vanhuus tai c-vitamiinin puutos (en ollut kovin ahkera antamaan c-vitamiinia). Tätä marsua jäin kaipaamaan todella paljon.
Vuotta 2004 voisin sanoa "suureksi valaistumiseksi" marsumaailman saloihin :) Wäinön kuoltua halusin uuden marsun, tällä kertaan naaraan ja pitkäkarvaisen (niinkuin ensimmäinen marsuni). Kyselimme Vaasan eläinkeskuksesta naarasmarsun poikasia ja varasimme yhden tietämättä minkä näköinen se olisi. Eläinkaupassa oli kolme naaraspoikasta, kaksi golden agoutia, joista toinen oli rusetillinen ja toinen sileä. Kolmas oli i-h-a-n-a... Se oli white/chocolate/golden värinen ja pitkäkarvainen. Heti ensisilmäykseltä tiesin sen olevan minun. Kotimatkalla mietin sille nimeä, ja tein pitkän listan vaihtoehdoista. Päädyin lopulta nimeen Pilvi, sillä se oli suurimmaksi osaksi valkoinen. Täydellinen nimi täydelliselle marsulle :)
Pilvi eleli myöskin yksin, Wäinön vanhassa häkissä. Ruokana se sai samaa kuin edelliset, eli siemensekoitusta ja tuoreita. Tällä kertaa olin löytänyt netistä todella hyvän sivuston, Marsut.netin. Sieltä luin paljon tietoa marsuista ja samalla tutustuin myös Suomen Marsuyhdistys ryn sivuihin. Pilvi sai siis oikeanlaista hoitoa näiden sivustojen ansiosta :) Samalla kiinnostus heräsi myös kasvatukseen ja sain vanhemmiltani luvan, että Pilville teetettäisiin poikaset kunhan se tulisi oikeaan ikään. Samalla jättäisin yhden poikasen Pilville kaveriksi. Lainasin tuttavaltani rusettiristeytys-urosta nimeltä Anemone's Viltsu. Se oli komea, white/buff värinen hurmuri. Kuitenkaan tälle pariskunnalle ei tullut poikasia, vaikka Viltsu vierailikin meillä kahteen kertaan.
Kun Pilville ei tullut poikasia, mieleeni tuli toisen marsun hankkiminen. Tuolloin olin jo tietoinen lajitoverin tärkeydestä. Oli kova työ saada vanhemmilta suostutus toisen marsun hankintaan. No, kun sain luvan, liimauduin katsomaan marsuyhdistyksen kasvattajalistaa. Löysinkin yhden kasvattajan joka kasvatti lilac-värisiä marsuja (Tirlittan). Mailailin kasvattajan kanssa ja kun olin varaamassa lilac naarasta, mailini eivät jostain syytä tulleet perille kasvattajalle ja hän oli sitten varannut poikasen jollekkin muulle. Tämä otti minua kauheasti päähän, sillä lilac oli se väri, mistä tykkäsin. No, päätin tuolloin, että en ikinä osta kasvattajalta marsuja (mikä lupaus! *hah*).
Soitin sitten Kauhajoen eläinkauppaan (Luppakorvat) ja kyselin naaraspoikasia. Sinne oli juuri tullut kaksi, joista toinen oli varattu. Varasin sitten jäljellä olevan. Minua jännitti kovasti, minkälainen poikanen olisi. Kun näin pikkumarsun ensimmäistä kertaa, luulin sen olevan kaninpoikanen :D Sillä oli siis t-o-d-e-l-l-a pystyt korvat ja se oli tosi pieni. Ihastuin siihen heti! Kotimatkalla mietin sille nimeä, ja päädyin lopulta Ritaan. Oikeaksi nimeksi olin ajatellut Riittaa, mutta se sitten jäi. Tämä pieni marsutyttönen mahtui yhdelle kämmenelle ja Pilvi näytti sen rinnalla jättiläiseltä. Pidin aluksi niitä eri häkeissä ja ulkoilutin niitä lattialla yhdessä. Silloin ne tulivat hyvin juttuun, mutta yhteisessä häkissä Pilvi kiusasi Ritaa. Onneksi sitten loppujen lopuksi nämä kaksi tulivat toimeen keskenään.
Samana vuonna, näin ilmoituksen, että Seinäjoella olisi jyrsijänäyttelyt. Päätin osallistua näyttelyyn, sillä en ikinä ollut kuullutkaan marsunäyttelyistä. Osallistuin pelkästään Pilvin kanssa, sillä Rita oli vielä niin nuori. Oli jännittävää seurata, kun Pilviä arvosteltiin. Hyvät pisteet Pilvi sai ensimmäisistä näyttelyistään, 92,5. Myytävänä oli paljon marsuja, mm. muutama pitkis ja olisin melkein sellaisen saanut, jos eivät olisi ollut uroksia. Seinäjoen näyttelyiden jälkeen seuraava näyttely oli Lapualla tammikuussa 2005. Samalla liityin Etelä-Pohjanmaan Jyrsijäyhdistyksen jäseneksi. Siitä lähtien olen kulkenut näyttelyissä, tosin vain EPJY:n järjestämissä, sillä muut näyttelyt olivat niin kaukana.
Ensimmäisen rotumarsuni sain keväällä 2005. Olin jo pitkään haaveillut urosmarsusta. Vierailin usein marsukasvattajien sivuilla, ja löysin tästä läheltä kasvattajan. Tutustuin ensimmäistä kertaa dalmatian marsuihin vieraillessani Mira's marsulan sivuilla. Vierailin useasti myytävien marsujen sivuilla, ja yhtenä päivänä sinne ilmestyi suloinen black dalmatian uros. Ihailin sitä monta kertaa päivässä. Uskaltauduin kysymään vanhemmiltani lupaa. Lopulta vanhempani suostuivat, ja sain varata marsun. Onnekseni se oli vielä vapaana. Pikkumarsua hakiessamme, Heli näytti myös uroksen poikuetovereita, joista toinen oli myytävänä. Olisin niin kovasti halunnut ostaa myös ne muut, mutta äitini ei oikein ollut innostunut asiasta. Meille muutti siis ihanista ihanin pilkkupaita, Mira's Stillman.
Manu asusti omassa häkissään tyttöjen häkin vieressä. Manu oli niin surkean näköinen, kun se järsi kaltereita päästäkseen tyttöjen puolelle. Ajattelin sitten pitää Manua tyttöjen kanssa silloin kun olin itse paikalla vahtimassa. Aluksi menikin hyvin, mutta myöhemmin (älkää tehkö samaa virhettä!) sitten jätin ne keskenään ulkoilemaan. Yöt Manu oli omassa häkissään. Ennenkuin Manu pääsi ulkoilemaan, tarkistin ettei kummallakaan naaraalla ollut kiimaa. Kuitenkin, aina ei voi olla täysin varma...
Kesällä meille syntyikin sitten ensimmäinen marsupoikue. Tämä oli kuitenkin täysin toivottu poikue ja vanhemmat oli tarkoituksella yhdistetty. Isänä oli siis pikkuinen Manu ja emänä Rita. Poikueeseen syntyi 4 suloista tyttöä, joita luulin aluksi uroksiski. Nämä neljä olivat aivan älyttömän ihania tapauksia! Oli kamalaa luopua niistä myöhemmin. Yhden poikasen sain toki jättää itselle.
Toinen poikue tulikin sitten yllätyksenä. En tiennyt Pilvin odottavan poikasia, kun yhtenä päivänä otin sen sylin, niin sen maha oli oudon pullea ja kova. Punnitsin sen ja paino oli noussut hurjasti. Olin ihan paniikissa, sillä Pilvi oli jo yli vuoden ikäinen. Siinä sitten vierähti muutama viikko, kun yhtenä aamuna ennen kouluun menoa löysin Pilvin häkistä kaksi poikasta. Toinen oli kuollut, mutta yksi oli hengissä. Poikanen oli ä-l-y-t-t-ö-m-ä-n suloinen, ihan täysin mustan värinen poika! Päätin jättää sen itselle. Olin todella helpottunut, että Pilvi selvisi synnytyksestä.
Kun marsuja olikin yhtäkkiä kolmen sijaan viisi, päätimme kunnostaa ulkorakennuksessa sijaitsevan varaston. Siitä tulikin todella hieno, ja marsut saivat muuttaa sinne kesällä 2005. Samassa huoneessa marsujen kanssa säilytettiin hevosemme tarvikkeita, joten puolet tilasta oli marsujen ja puolet hevosen :) Kuitenkin sitten marsumäärän lisääntyessä tarvitiin lisää häkkejä... Hevosen kamat siirrettiin muualle, ja marsut saivat vallata koko huoneen :)
Ensimmäinen puhdasrotuinen poikue syntyikin sitten kesällä 2006. Olin ostanut n. vuotta aikaisemmin Anemone's marsulasta naarasmarsun, Anemone's Piparmintun, joka oli ensimmäinen puhdasrotuinen naarasmarsuni. Rodultaan se oli engl. crest black tan ja lilac-kantaja, tottakai :) Poikueen isänä oli Myway Piece Of Advice, engl. crest beige uros. Poikueeseen syntyi neljä poikasta, joista yksi oli kuollut. Elävät poikaset olivat engl. crest black naaras, am. crest black tan naaras ja satiini crest lilac uros. Jätin mustan naaraan itselleni, lilac uros muutti Anemone's marsulaan ja black tan naaras Wallstreet's marsulaan.
Tässä olikin sitten marsuhistorian alku näin "lyhkäisyydessään" ;)
SYNTYNEET POIKUEET - MARSUJA VUOSIEN VARRELTA
Copyright © Henna Ohlgrén 2010 - http://www.yerazig.net/