|
Kasvatan pienimuotoisesti ilman kasvattajanimeä marsuja roduissa sk & engl. crest värissä lilac. Lilac on pääväri ja sen kanssa käytän blackiä. Marsut ovat pääasiassa lemmikkejä ja kasvatuksessa on mukana vain muutama marsu. Jokainen poikue on harkittu ja toivottu, eikä poikasilla tehtailla! Jokainen poikue on minua varten, ei myyntiä. MARSUHISTORIA Ensimmäisen marsuni sain vuonna 1997, eli 11 vuotta sitten ollessani 6-vuotias. Siskollani oli tuolloin kaksi gerbiiliä ja minäkin halusin tietenkin myös oman jyrsijän. Menimme sitten Kauhajoen eläinkauppaan (silloiselta nimeltään Garvinen), ja näimme häkissä suloisen pitkäkarvaisen marsun. Myyjä esitteli meille sitä paremmin (saimme pitää sitä sylissä jne.) ja kertoi sen olleen eläinkaupassa 1½ vuotta. Marsu oli naaras ja väriltään black/white/golden. Sille olisi ollut paperit, mutta myyjä oli hukannut ne. Marsun rotu oli kuitenkin alpakka. Sillä oli nimi valmiina, Wiltti. Se oli hyvin osuva nimi pehmeälle ja viltin näköiselle marsulle :D
Wiltti eli aika pienessä häkissä (duna, jonka mitat ovat siinä 60x40cm). Häkkiin mahtui siis vain pesämökki, heinäkasa ja ruokakuppi (+juomapullo). Kuivaruokana Wiltille annettiin samaa siemenseosta kuin gerbiileille ja hamsterielle. Pelleteistä ei siis ollut tietoakaan. Tuoreruokana se sai kurkkua, porkkanoita, salaattia, punajuurta jne. Wilttiä ostaessamme eläinkauppias mainitsi c-vitamiinista, joten sitä annoimme sille silloin kun muistimme (eli ehkä kerran viikossa). Ulkoilemaan Wiltti pääsi aika usein, mutta lattialle päästyään se ei liikkunut mihinkään. Se viihtyi paremmin omassa häkissään. Noin 7-vuoden ikäisenä Wiltti kuoli äkillisesti.
Wäinö oli siis risteytys, mutta näytti kovasti puhdasrotuiselta. Se oli siis satiini ja sillä oli crest päässään. Väriltään se oli lilac, eli tästä voitte päätellä ihastukseni tähän väriin ;) Wäinö oli aivan ihanan luonteinen. Se oli hyvin seurallinen ja kaipasi paljon huomiota. Se tuli aina katsomaan häkin luukulle ruuan tai rapsutuksien toivossa. Wäinö kuoli 29.2.'04 yhtäkkiä. Kuoleman syy saattoi olla satiinisuus, vanhuus tai c-vitamiinin puutos (en ollut kovin ahkera antamaan c-vitamiinia). Tätä marsua jäin kaipaamaan todella paljon.
Pilvi eleli siis yksin, Wäinön vanhassa häkissä. Ruokana se sai samaa kuin edelliset, eli siemensekoitusta ja tuoreita. Tällä kertaa olin löytänyt netistä todella hyvän sivuston, Marsut.netin. Sieltä luin paljon tietoa marsuista ja samalla tutustuin myös Suomen Marsuyhdistys ryn sivuihin. Pilvi sai siis oikeanlaista hoitoa :) Samalla kiinnostus heräsi myös kasvatukseen, ja sain vanhemmiltani luvan, että Pilville teetettäisiin poikaset kunhan tulisi oikeaan ikään. Samalla jättäisin yhden poikasen Pilville kaveriksi. Lainasin tuttavaltani rusettiristeytys-urosta nimeltä Anemone's Viltsu. Se oli komea ja väriltään white/buff. Kuitenkaan tälle pariskunnalle ei tullut poikasia, vaikka Viltsu vierailikin meillä kahteen kertaan. Kun Pilville ei tullut poikasia, mieleeni tuli toisen marsun hankkiminen. Tuolloin olin jo tietoinen lajitoverin tärkeydestä. Oli kova työ saada vanhemmilta suostutus toisen marsun hankintaan. No, kun sain luvan, liimauduin katsomaan marsuyhdistyksen kasvattajalistaa. Löysinkin yhden kasvattajan joka kasvatti lilac-värisiä marsuja (Tirlittan). Mailailin kasvattajan kanssa ja kun olin varaamassa lilac naarasta, mailini eivät jostain syytä tulleet perille kasvattajalle ja hän oli sitten varannut poikasen jollekkin muulle. Tämä otti minua kauheasti päähän, sillä lilac oli se väri, mistä tykkäsin. No, päätin tuolloin, että en ikinä osta kasvattajalta marsuja (mikä lupaus! *hah*).
Samana vuonna, näin ilmoituksen, että Seinäjoella olisi jyrsijänäyttelyt. Päätin osallistua näyttelyyn, sillä en ikinä ollut kuullutkaan marsunäyttelyistä. Osallistuin pelkästään Pilvin kanssa, sillä Rita oli vielä niin nuori. Oli jännittävää seurata, kun Pilviä arvosteltiin. Hyvät pisteet Pilvi sai ensimmäisistä näyttelyistään, 92,5. Myytävänä oli paljon marsuja, mm. muutama pitkis ja olisin melkein sellaisen saanut, jos eivät olisi ollut uroksia. Seinäjoen näyttelyiden jälkeen seuraava näyttely oli Lapualla tammikuussa 2005. Samalla liityin Etelä-Pohjanmaan Jyrsijäyhdistyksen jäseneksi. Siitä lähtien olen kulkenut näyttelyissä, tosin vain EPJY:n järjestämissä, sillä muut näyttelyt olivat niin kaukana.
Manu asusti omassa häkissään, tyttöjen häkin vieressä. Manu oli niin surkean näköinen, kun se järsi kaltereita päästäkseen tyttöjen puolelle. Ajattelin sitten pitää Manua tyttöjen kanssa silloin kun olin itse paikalla vahtimassa. Aluksi menikin hyvin, mutta myöhemmin (älkää tehkö samaa virhettä!) sitten jätin ne keskenään ulkoilemaan. Yöt Manu oli omassa häkissään. Ennenkuin Manu pääsi ulkoilemaan, tarkistin, ettei kummallakaan naaraalla ollut kiimaa. Kuitenkin, aina ei voi olla täysin varma...
Toinen poikue tulikin sitten yllätyksenä. En tiennyt Pilvin odottavan poikasia, kun yhtenä päivänä otin sen sylin, niin sen maha oli oudon pullea ja kova. Punnitsin sen ja paino oli noussut hurjasti. Olin ihan paniikissa, sillä Pilvi oli jo yli vuoden ikäinen. Siinä sitten vierähti muutama viikko, kun aamulla ennen kouluun menoa löysin Pilvin häkistä kaksi poikasta. Toinen oli kuollut, mutta yksi oli hengissä. Poikanen oli ä-l-y-t-t-ö-m-ä-n suloinen, ihan täysin mustan värinen poika! Päätin jättää sen itselle. Olin todella helpottunut, että Pilvi selvisi synnytyksestä. Kun marsuja olikin yhtäkkiä kolmen sijaan viisi, päätimme kunnostaa ulkorakennuksessa sijaitsevan varaston. Siitä tulikin todella hieno, ja marsut saivat muuttaa sinne kesällä 2005. Samassa huoneessa marsujen kanssa säilytettiin hevosemme tarvikkeita, joten puolet tilasta oli marsujen ja puolet hevosen :) Kuitenkin sitten marsumäärän lisääntyessä tarvitiin lisää häkkejä... Hevosen kamat siirrettiin muualle, ja marsut saivat vallata koko huoneen :)
Tässä olikin sitten marsuhistorian alku näin "lyhkäisyydessään" ;) Kirjoitan vielä myöhemmin kasvatukseni tavoitteesta jne. Se voi kuitenkin viedä aikaa :)
© 2008 Henna Ohlgrén - http://www.yerazig.net/ |
Wiltti eleli siis yksinään, sillä tuolloin emme tienneet lajitoverin tärkeyttä. Wiltti oli luonteeltaan kiltti ja ujo. Se ei uskaltanut tulla pesämökistään pois ennenkuin se oli varma, ettei "hirviötä" ollut lähellä ;) Pidimme sitä usein vapaana lattialla, ja kesällä varsinkin ulkona. Silloin tapasin itse mennä istumaan nurmikolle lukemaan lehtä ja vahdin samalla Wilttiä. Se oli siis ihan vapaana nurmikolla, mutta ei uskaltanut lähteä läheisyydestäni minnekkään. Opetin Wiltille muutaman tempun, mm. kun osoitin sormella esim. vasemmalle, niin Wiltti katsoi vasemmalle. 
Noin vuoden marsuttoman ajan kuluttua meille muutti "vahingossa" uusi :) Olimme nimittäin ostamassa kääpiöhamsteria Kurikan eläinkaupasta (Kulkuri), mutta siellä ei ollut niitä. Näimme isossa häkissä kiiltävän, harmaan värisen ja punasilmäisen marsun. Ihastuin siihen heti. Myyjältä kyselimme sitten lisätietoja marsusta. Se oli uros ja noin 2-vuotias, ja se oli ollut poikasena myynnissä kaupassa, mutta oltiin sitten palautettu parin vuoden kuluttua. Päätimme sitten ostaa sen. Ostimme samalla uuden "isomman" häkin (70x45). Ristin kotimatkalla uuden tulokkaan 
Vuotta 2004 voisin sanoa "suureksi valaistumiseksi" marsumaailman saloihin :) Wäinön kuoltua halusin uuden marsun, tällä kertaan naaraan ja pitkäkarvaisen (niinkuin ensimmäinen marsuni). Kyselimme Vaasan eläinkeskuksesta naarasmarsun poikasia ja varasimme yhden (tietämättä minkä näköinen se olisi). Eläinkaupassa oli kolme naaraspoikasta, kaksi golden agoutia, joista toinen oli rusetillinen ja toinen sileä. Kolmas oli i-h-a-n-a... Se oli valko-ruskea-oranssi värinen ja pitkäkarvainen. Heti ensisilmäykseltä tiesin sen olevan minun. Kotimatkalla mietin sille nimeä, ja tein pitkän listan vaihtoehdoista. Päädyin lopulta nimeen 
Soitin sitten Kauhajoen eläinkauppaan, Luppakorvat, ja kyselin naaraspoikasia. Sinne oli juuri tullut kaksi, joista toinen oli varattu. Varasin sitten jäljellä olevan. Minua jännitti kovasti, minkälainen poikanen olisi. Kun näin pikkumarsun ensimmäistä kertaa, luulin sen olevan kaninpoikanen :D Sillä oli siis t-o-d-e-l-l-a pystyt korvat ja se oli tosi pieni. Ihastuin siihen heti! Kotimatkalla mietin sille nimeä, ja päädyin lopulta 
Ensimmäisen rotumarsuni sain keväällä 2005. Olin jo pitkään haaveillut urosmarsusta. Vierailin usein marsukasvattajien sivuilla, ja löysin tästä läheltä kasvattajan. Tutustuin ensimmäistä kertaa dalmatian marsuihin vieraillessani 
Kesällä meille syntyikin sitten ensimmäinen marsupoikue. Tämä oli kuitenkin täysin toivottu poikue ja vanhemmat oli tarkoituksella yhdistetty. Isänä oli siis pikkuinen Manu ja emänä Rita. Poikueeseen syntyi 4 suloista tyttöä, joita luulin aluksi uroksiski. Nämä neljä olivat aivan älyttömän ihania tapauksia! Oli kamalaa luopua niistä myöhemmin. Yhden poikasen sain toki jättää itselle.
Ensimmäinen puhdasrotuinen poiku syntyikin sitten kesällä 2006. Olin ostanut n. vuotta aikaisemmin 